Lokakuun jäsenkirje

Tutkimusseuran syksyssä tapahtuu! Päijät-Hämeen tutkimusseura ry julkistaa vuoden 2021 vuosikirjan Niemen kampuksella osoitteessa Mukkulankatu 19, Lahden tiedepäivän yhteydessä torstaina 18.11 klo 13.30.

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 24.11.2021 klo 17.30 alkaen. Kokouspaikka on Lahden kaupungin palvelutori, kauppakeskus Trio, 2 krs., Aleksanterinkatu 18, Lahti.

Myös muuta ohjelmaa on tarjolla, muun muassa retki Hartolaan. Lue tarkemmat tiedot uudesta vuosikirjasta, kokouksesta ja seuran tapahtumista jäsenkirjeestämme.

Avaa jäsenkirje klikkaamalla tästä (pdf).

Syyskokouksen 8.12. valintoja ja päätöksiä

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 8.12.20 korona-pandemian rajoitusten vuoksi lähi- ja etäkokouksena. 15 henkilöä oli etäyhteydellä ja kolme paikalla Lahden kaupungin palvelutorin Aalto-kabinetissa. Puheenjohtaja Terhi Pietiläinen avasi kokouksen ja esitteli vuoden 2020 vuosikirjan Heidi Anderssonin ja Terhi Pietiläisen toimittaman ”Merkillinen maakunta – laulun ja soiton Päijät-Häme”.

Uudistetut säännöt olivat nyt kokouksessa toisessa käsittelyssä, ja ne hyväksyttiin yksimielisesti.

Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jorma Ahonen Lahdesta, kun Terhi Pietiläinen kertoi, ettei enää jatka puheenjohtajana. Hallitukseen valittiin uudelleen vuosille 2021-2022 Heidi Andersson, Senja Jouttimäki, Satu Lehtola ja Janne Ridanpää. Hallituksessa jatkavat Kirsti Nenye (sihteeri), Ossi Nummela ja Matti Oijala.

Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2021.

HUOM! Syyskokouksen 8.12. aika ja paikka ovat muuttuneet

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään TIISTAINA 8.12.20 klo 18 LAHDEN KAUPUNGIN PALVELUTORIN LAVA-TILASSA, kauppakeskus Trio 2.krs. Kokouksessa noudatetaan koronaohjeistusta, joka rajaa osallistujamääräksi 10 henkilöä tai vähemmän. Kokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteydellä, jolloin kokouslinkin saamiseksi on ilmoittauduttava sihteerille, Kirsti.Nenye(at)gmail.com .

Uutta vuosikirjaa ”Merkillinen maakunta – musiikkielämää Päijät-Hämeessä” jaetaan jäsenille perjantaina 11.12. klo 14-17 Lahden kaupungin palvelutorin Lava-tilassa. Kirjan saa maksuttomasti kaikki vuoden 2020 jäsenmaksun maksaneet jäsenet. Hae oma kirjasi!

Vuosikirjan julkistaminen ja syyskokous 8.12.20

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 8.12.20 alkaen klo 19 Kalevi Aho -salissa, Lahden musiikkiopisto, Hämeenkatu 4, 3.krs. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. – Ilmoittaudu mukaan, Kirsti.Nenye(at)gmail.com, 30.11. mennessä.

Syyskokouksen aluksi on uuden vuosikirjan 2020 julkistaminen. Se käsittelee päijäthämäläistä musiikkielämää ”Merkillinen maakunta – laulun ja soiton Päijät-Häme”. Kirjan ovat toimittaneet Heidi Andersson ja Terhi Pietiläinen.

Kalevi Aho -salissa on klo 18-19 oppilaskonsertti, joka johdattaa meidät hienosti julkistettavan kirjan teemaan. Konserttiin vapaa pääsy.

Tervetuloa!

Vuosikokous maanantaina 29.6.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous on maanantaina 29.6.2020 klo 18.00 alkaen Dooroomissa (Rautatienkatu 20, Lahti).

Vuosikokouksessa hyväksytään yhdistyksen tilinpäätös , vuosikertomus ja sääntömuutosehdotus. Uudistettujen sääntöjen hyväksyminen Patentti ja -rekisterihallituksessa edellyttää voimassaolevien sääntöjen mukaan niiden hyväksyttämistä yhdistyksen jäsenistöllä kahdessa yleiskokouksessa. Sääntöjä päivitetään nykyisen yhdistyslain edellyttämälle tasolle ja on huomioitu myös sähköisten osallistumistapojen mahdollistaminen entistä laajemmin.

Mikäli olet estynyt tulemaan paikalle, mutta haluat osallistua kokoukseen sähköisesti (esimerkiksi Teams-kokous), ilmoita asia sihteerille, kirsti.nenye(at)gmail.com.

Vuosikokousesitelmä ”Lahden ympäristökaupunkihanke`”on siirretty syksyn tapahtumaan.